torstai 15. heinäkuuta 2010

Tomaatti-ricottakeitto

Tiedetään, että Suomessa on ollut helteistä tänä kesänä. Kovasti helteistä, jopa siinä määrin, että yksi jos toinenkin bloggari on valitellut, ettei ruoka maistu eikä keittiössä huvita hääriä. Vaan täällä Irlannissapa meillä ei moista ongelmaa ole ollut ollenkaan! Tänne siis kaikki vaan hellettä pakoon, jos kuumuus alkaa kyllästyttää :) Tälläkin hetkellä nettilämpömittari näyttää 15 astetta ja sateista ja katsaus ikkunasta ulos osoittaa tämän toteen. Mikäpä olisi siis parempaa ruokaa kuin lämmittävä keitto.

Voisilmäpeliä-blogista bongasin hiljattain maailman parhaan tomaattikeiton, jota piti tietysti heti kokeilla. Noudatin ohjetta muuten melko kirjaimellisesti, mutta kerman korvasin jääkaapista löytyneellä ricottajuustolla ja valkoviinin jätin kylmästi vain pois kun jääkaapissa ei nyt sattunut olemaan avattua pulloa.

Tomaatti-ricottakeitto (2-4 annosta)

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli silputtuna
2-5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 porkkana raastettuna
1 kg tuoreita tomaatteja kuutioituna / viipaloituna
2 tl sokeria
1 rkl tomaattipyreetä
4-5 dl vettä
1 kana/kasvisliemikuutio
tuoretta tai kuivattua basilikaa
suolaa
mustapippuria
100g ricottajuustoa

Kuumenna kattilassa öljy ja kuullota siinä sipuli, valkosipuli ja porkkana. Lisää sen jälkeen kaikki muut aineet paitsi ricotta ja anna porista n. 30-40 minuuttia. Lisää lopuksi ricotta ja soseuta keitto sauva- tai tehosekoittimella.

Enjoy!

Vinkki: lisää keittoon esim. kurpitsansiemeniä purutuntuman aikaansaamiseksi ja hyvien rasvojen lähteeksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails