tiistai 9. helmikuuta 2010

Täytetyt Portobello-sienet

Sunnuntaina ruokashoppaillessani mukaan tarttui suunnitelmissa olleen tofun lisäksi mm. suurensuuria Portobello-sieniä. Tänään sitten muistin nuo sienet jääkaapissa ja päätin, että ne pitää syödä pois. Reseptin sävelsin ihan omasta päästäni ja hyväähän siitä tuli. Soijarouhe antoi mielestäni mukavaa suutuntumaa, mutta ilman sitäkin varmasti selviää. Tästä alkaa näköjään pikkuhiljaa muodostua jonkinlainen kasvisruokaviikko, mutta mikäs siinä. Katsotaan kuinka kauan innostusta jatkuu.


Täytetyt Portobello-sienet (2:lle pääruoaksi, 4:lle alkuruoaksi)

4 isoa Portobello-sientä
öljyä paistamiseen
1 punasipuli
1 punainen paprika
100g maustettua tuorejuustoa (itse käytin sipuli-ruohosipulia)
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl paprikajauhetta
1 dl vettä
1 dl soijarouhetta
100g juustoraastetta

Silppua sipuli sekä paprika ja kuullota niitä pannulla öljyssä viitisen minuuttia. Lisää soijarouhe ja vesi. Sekoita hyvin ja anna veden imeytyä soijarouheeseen. Lisää sitten tuorejuusto nokareina ja mausteet. Lisää tilkka vettä, jos juusto ei tahdo sekoittua.

Lusikoi täytettä tasaisesti sienten päälle ja ripottele juustoraastetta päälle. Paista sieniä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Itse olin näköjään onnistunut ostamaan jotain vähärasvaista juustoa, joka ei oikein ottanut ruskistuakseen uunissa ja muutenkin vähän kuivahti sen sijaan, että olisi nätisti sulanut sienten päälle. Suosittelen siis käyttämään täysrasvaista juustoa, esimerkiksi joku Emmental varmaan voisi sopia tähän.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails