perjantai 25. kesäkuuta 2010

Munakoisoa jauhelihakastikkeessa (tai päinvastoin)

Heti tähän alkuun haluan pahoitella surkeaa kuvaa, josta ei kyllä saa minkäänlaista käsitystä itse ruoasta. Joku kulhohan siinä on ja päällä juustoraastetta, kuvitelkaa reseptin perusteella loput... anteeksi. Tästä tuli kuitenkin niin hyvää, että haluan laittaa reseptin jakoon.

Kyseessä on vähän niinkuin moussaka mutkat suoriksi vedettynä. Tai no, moussakan tyylinen ruoka siinä mielessä, että tässäkin on munakoisoa, tomaattia ja jauhelihaa. Siihen ne yhtäläisyyden tosin taitavat jäädäkin. Helppoa, nopeaa ja terveellistäkin.


Munakoisoa jauhelihakastikkeessa (2 isoa tai 4 pientä annosta)

1 tl öljyä / voita paistamiseen
450g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 munakoiso kuutioituna
kourallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
0.5 dl vihreitä kivettömiä oliiveja paloiteltuna
tuoretta tai kuivattua basilikaa
suolaa ja mustapippuria
juustoraastetta

Kuumenna iso (kannellinen) paistinpannu keskilämmöllä. Lisää öljy tai voi sekä sipuli, valkosipuli ja jauheliha. Kuullota kunnes jauhelihan on ruskistunut. Lisää sitten muut aineet mausteita ja juustoa lukuunottamatta. Sekoita hyvin ja anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia. Maista ja mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla. Ripottele päälle juustoraastetta ja nauti!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Javisst, munakoiso on sekin hyvää, i like.. Mutta missä kakkuohjeet!? ;) -pA

Kaisa kirjoitti...

Tulossa on kunhan tässä keritään.. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails